Leikkipäivää vietetään lauantaina 20.4. – Näin leikki tukee kaveritaitoja

15.4.2024

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään jo yhdeksättä kertaa. Vuoden teemoja ovat kaveritaidot ja yhteyden luominen toiseen ihmiseen leikin avulla. Liikunnan aluejärjestöt ja leikkipäiväverkosto kutsuu kaikenikäisiä heittäytymään leikin pyörteisiin leikkiviikolla. Materiaaleista löydät myös Jekku-jänön leikkivinkit.

Leikkipäivän tavoitteena on muistuttaa leikin tuomasta ilosta ja hyvästä olosta. Leikki nähdään ensiarvoisen tärkeänä, mistä kertoo muun muassa se, että leikki on kirjattu YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen. Leikki kehittää lapsen ajattelua, ongelmanratkaisukykyä ja vuorovaikutustaitoja.

Leikkiessä opitaan kaveritaitoja, kuten toisten huomioimista, neuvottelua ja sopimista, avun pyytämistä ja auttamista. Lasta kannattaakin kannustaa ja auttaa liittymään sekä kutsumaan muita leikkiin. Leikki voi auttaa myös aikuisia luomaan yhteyden toisiin.

Leikki ei ole suorittamista

Leikki on iloa ja kiireetöntä yhdessäoloa ilman suorituspaineita. Lasten ja aikuisten yhteiset leikkihetket tuovat arkeen kaivattuja suvantopaikkoja. Leikki voi olla myös osana ohjattua harrastusta, ja se tuo harrastamiseen rentoutta ja yhteisiä ilon kokemuksia.

- Pienen lapsen liikunta on ennen kaikkea fyysisesti aktiivista leikkiä. Jekku-jänön kanssa liikuntataitojen harjoittelu käy hauskasti leikin lomassa ja taidot kehittyvät ihan huomaamatta, toteaa lasten liikunnan asiantuntija Virpi Koivula Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUsta, joka on yksi koko Suomen kattavista Liikunnan aluejärjestöistä.

- Leikkiessä rohkeus kokeilla uusia taitoja kasvaa ja epäonnistumisen pelko usein katoaa. Leikin imaistessa lapsen pauloihinsa, hän keskittyy omaan tekemiseensä kaverien suoritusten ja taitojen arvioimisen sijaan. Toivomme, että myös liikuntaharrastuksissa panostetaan leikillisyyteen, toteaa asiantuntija Marianna Tarhala Olympiakomiteasta.


Leikkipäivä kutsuu aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien vuoden jokaisena päivänä. Leikkipäivä-ohjelma edistää leikkiä monin tavoin ja kannustaa ihmisiä heittäytymään leikin vietäväksi. Leikkipäivää järjestää Leikkipäiväverkosto, jota koordinoi Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Verkostossa on mukana yli 50 toimijaa. Lisätietoja ja inspiraatiota leikkiin: leikkipäivä.fi, leikkipankki.fi