Suomen Liikunnan Alueiden syyskokous päätti strategian uudistamisesta
29.11.2023
Suomen Liikunnan Alueiden sääntömääräinen syyskokous järjestettiin tiistaina 28.11.2023. Erovuorossa olleet Päivi Wickström (Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu), Eija Kellokoski-Kari (Keski-Pohjanmaan Liikunta) ja Hannu Tiusanen (Etelä-Savon Liikunta) valittiin jatkamaan myös uudelle kaksivuotiskaudelle, Päivi Wickström varapuheenjohtajana ja Eija Kellokoski-Kari ja Hannu Tiusanen hallituksen jäseninä. Syyskokous hyväksyi myös toimintasuunnitelman ja talousarvion. Suomen Liikunnan Alueiden toiminta painottuu ensi vuonna vahvasti vaikuttamiseen, varainhankintaan ja viestintään.
Syyskokous valtuutti hallituksen valmistelemaan strategiatyötä, joka toteutetaan vuoden 2024 aikana. Suomen Liikunnan Alueet on vakiinnuttanut paikkansa liikuntakentässä ja palkannut kehityspäällikkö Heidi Pekkolan, joka aloitti lokakuussa tehtävässään. Ensi vuoden strategiatyöllä lähdetään tästä uudesta vakiintuneesta tilanteesta kirkastamaan tavoitteita seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Suomen Liikunnan Alueet ry on Liikunnan aluejärjestöjen palvelu- ja yhteistyöjärjestö. Sen tehtävänä on tukea liikunnan aluejärjestöjen yhteistä tekemistä ja toimia niiden yhteistyön kehittäjänä. Tavoitteena on helpottaa niin sisäistä yhteistyötä kuin yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Järjestön perustajina ja jäseninä ovat Suomen viisitoista alueellista Liikunnan aluejärjestöä.